keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Laukkavuori

 Kivistä kasattu matala hautaraunio sijaitsee Laukkavuoren laella.
 Ajoitus: pronssikautinen
 Turun tuomiokirkosta 4,2 km etelään.
reunassa kyhjötti tuollainen kalliohakkaus.
C.G.Westzynthius C.E.Bladh, tai jotain tuon tapaista.
 No loppujen lopuksi tämäkin paikka sitten löytyi.
Etsitty on about kolmet kesät, ja kerran jopa talvella;), ja aivan vääristä paikoista. elikäs..Röykkiöstä noin 60 m lounaaseen rinneterassilla, pystysuorassa kallioseinässä on 1700-1800 -luvuille ajoitettuja kalliohakkauksia (yhteensä noin 23 kpl).
 kyllähän sieltä niitä sitten alkoi löytymään
kun 'hieman' putsaili juuri-harjalla.(kaikkea ei millään jaksanut, sen verran suuri alue oli).Kiitokset menevät Harri Leinolle!!, ilman hänen neuvojaan olisin antanut taas periksi.
 Hakkaukset ovat noin 30 x 30 metrin alueen sisäpuolella.Tästä voikin sitten jatkaa ja alkaa selvittämään näiden kirjoitusten alkuperää, tarkoitusta ja hieman puhdistusta vaatii vielä jos meinaa saada kaikesta selvää.Itse näin jotain
Bookers, bockers..I.W.Forsman, E.C Forsman, I.E.Hogman.Luultavimminkin tuota kirjoitusta olisi ehkä voinut olla vielä tuohon ylemmäskin mutta olihan sitä tuossakin jo melkolailla yhdelle päivälle, miettien kauankohan aikaa mennyt tehtäessä kirjoituksia aikoinaan.Harmikseni en mitään vuosilukuja löytänyt.Luultavasti tuolta löytyy paljon vielä lisääkin näitä mutta tässäpä nyt kumminkin nämä.Niin ja tietenkään en tajunnut ottaa kalansilmää mukaan että olisi saanut kokonaisen kuvan noista kirjoituksista.Tulen vielä menemään kuitenkin paikan päälle, voin laittaa tähän samaan kirjoitukseen lisää erilaisia kuvia.

ja maisemat sitten tuollaiset.
eli niin ..ei muuta kuin tallaamisiin.
 ja Koord: P: 6706500 I: 240130

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti