keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Kajamonvuori

Tääl tuli käytyy nyt sit vuoden 2010 jälkee taas.
Ihan mukavia reittejä Maskussa päin on.
lähtiessä oli melkoinen pilvitaivas joten jätin
pidemmän telezoomin kotiin ( harmi.).
Tietysti aurinko alkoi pilkistämään perille päästyäni.








 Muinaisalue lienee 1000-1100-luvuilta, jolloin
Suomessa elettiin
rautakautta, ryöstö- ja kaupparetkiä tehtiin pitkin
Suomenlahtea
a rannikkoa pitkin itään. viikingit liikehtivät ja kristinusko alkoi
ulottaa miekalla oppiaan tänne.

Grillipaikkakin ennallaan.
söin leipäni.

 Kun muilta vuorilta alkoi näkyä savu, perheet ottivat kaiken tarpeellisen hengenpitimikseen ja kiipesivät vuorelle. Talvisaikaan jäädytettiin rinteet, jolloin ylöspäin oli vihollisen mahdotonta kiivetä.Juomavettä löytyi halkeamasta pitkäksi aikaa jos oli tarpeen.

 Alhaalla asuivat perheet, jotka viljelivät maata ja metsästivät.
Lapset tekivät töitä heti kun kynnelle kykenivät.Tytöt
kehräsivät ja pojat metsästivät.
 Linnavuori oli todennäköisesti pakopaikka, joka rakennettiin siltä varalta, että vihollinen hyökkää.Ei vrmasti tiedetä käytettiinkö sitä koskaan.

tekstit kopioitu vuonna 2010 silloisesta paikalla olleen lappusesta.
tiedä sit oliskohan vaikka koululaisten historian tunneilta mutta
rauhallinen paikka saapua kuuntelemaan lintujen laulua ja syömään eväitään, vaihtelua kaupungin meteliin vaikka maakoneet jo jylläävät melko lähellä tätäkin.Kahtotaa kauanko tämä paikka pysyy.
näihin kuviin.











all pictures copyright © 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti